Keskipohjola

Haemme ehdokkaita Pohjolan Vihreä Vyöhyke - energiapalkinnolle 2014

Keskipohjola-komitea tulee vuonna 2014 jakamaan viidennen kerran Pohjolan Vihreä Vyöhyke -energiapalkinnon. Vuonna 2014 palkinnolla ei ole mitään erityistä painotusta, vaan kaikki hyvät esimerkit ja toiminnot energia-alalta Keskipohjolassa voi ilmoittaa palkinnonsaajaksi.

Pohjolan Vihreä Vyöhyke - on Keskipohjola-alueen yhteinen profiili, jolla pyritään lisäämään kestävän kehityksen mukaisiin arvoihin perustuvaa yhteistyötä elinkeinoelämän, maaseudun kehittämisen sekä energia- ja ympäristökysymysten parissa. Kaikki toiminta Keskipohjolassa, jolla varmistetaan tulevien sukupolvien hyvinvointi, on luonnollinen osa Pohjolan Vihreää Vyöhykettä.

Palkintojen tavoitteena on mm. edistää yrittäjyyttä ja uusien työpaikkojen syntymistä Keskipohjola-alueella sekä vahvistaa alueen profiilia ekologisesti kestävänä alueena.

Palkinnon tarkoitus on kannustaa palkinnonsaajaa jatkamaan työtään. Palkinnonsaajan työn/toiminnan tulee olla myös laajemmin tunnettua, näin myös myötävaikutetaan koko alueen profilointiin. Palkinto voidaan myöntää yksityishenkilöille, organisaatioille tai yrityksille Keskipohjolassa. Itseään ei tosin saa ehdottaa palkinnonsaajaksi.
Tavoitteena on kannustaa palkinnonsaajaa jatkamaan työtään ja niin ollen innostaa myös muita Keskipohjolassa toimimaan kestävien energiaratkaisujen puolesta.

Palkinto on arvoltaan 30 000 SEK.

Lisätietoja oheisista palkintojen säännöistäWord sekä ehdotuslomakkeestaWord.

Ehdotukset palkinnonsaajista tulee toimittaa komitean kansliaan viimeistään 30. kesäkuuta 2014,
s-postitse komiteasihteeri Virpi Heikkiselle, virpi.heikkinen(at)keskisuomi.fi.