Keskipohjola

Keskipohjola-komitea 30 vuotta - uusi strategia ja uusia jäseniä

Keskipohjola-komitea piti syyskokouksensa 7.-8. lokakuuta Norjan Stiklestadissa, Pohjois-Tröndelagissa. Kokouksessa tehtiin useita tärkeitä päätöksiä ja juhlistettiin samalla komitean 30-vuotista taivalta. Lisäksi komiteaan hyväksyttiin 3 uutta jäsentä.

Keskipohjola-komitean syyskokous 2008 järjestettiin Pohjois-Tröndelagin fylkeskommunin ja Verdalin kunnan isännöiminä, kokouspaikkana toimi Stiklestadin kansallinen kulttuurikeskus. Kokouksessa huomioitiin samalla yhteistyön 30-vuotista historiaa.

Syyskokous hyväksyi uuden strategisen linjauksen vuosille 2009-2011, joka mahdollistaa entistä voimakkaamman työn kestävän kehityksen ja kasvun puolesta Keskipohjolassa. Keskipohjola-komitealla on kolme pääasiallista tavoitetta toiminnalleen: vahvistaa Keskipohjolaa sekä kansallisesti että Euroopan unionin sisällä, edistää verkostojen kehittämistä alueella sekä rakentaa, osallistua ja johtaa kehittämishankkeita.

Komitean aiempien päätösten mukaisesti organisaatiouudistus mahdollistaa uusien jäsenien ottamisen mukaan toimintaan ja syyskokouksessa hyväksyttiin kolme uutta jäsentä. Uusia jäseniä ovat Västernorrlannin ja Jämtlannin kuntaliitot (Kommunförbund). Satakuntaliitto hyväksyttiin komitean partneriksi vuoden 2009 alusta.

Lisäksi komitean uudeksi puheenjohtajaksi vuodeksi 2009 valittiin Peter Boström, luottamusmies Pietarsaaren kunnassa ja Pohjanmaan liitossa.

Lisätietoja komiteasta ja kokouksesta:

Gunnar Viken, puheenjohtaja
Puh.: +47 (0)74 11 10 78
Gsm: +47 (0)975 31 500
S-posti: gunnar.viken@ntfk.no

Jon Hillgren, kansliapäällikkö
Puh +46 (0)611 803 55
Gsm +46 (0)73 274 44 93
S-posti: jon.hillgren@lvn.se

Tiedote kokonaisuudessaanPDF